sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Satunnaisuuksia.

Taas yksi viikko takana. Sekosin jo laskuissani, enkä jaksa tarkistaa montako viikkoa täällä on nyt oltu. Eli ihan mukavasti menee, kun ei tarvitse miettiä aikaa. Tosin mulla on jo vähän ennen aikojaan tullut pelko siitä, että aika täällä loppuu kesken, kun on näin kivaa. Aika tuntuu kuluvan tosi nopeesti, kun on mukavaa. Ei kai sitä pitäisi ajatella, vaan antaa mennä kun kerran on mennäkseen.
Tohvelit.
 Ostin töihin tohvelit. Inhottaa olla koko päivä samoissa kengissä ja sukkasilteen on tyhmää, kun lattiat on niin mähmäset. Ratkaisu: tohvelit! Testasin perjantain verran, toimii! Woogan väri on muuten violetti, oon huomannut alkaneeni kerätä violetteja tavaroita (ihan tarkoituksettomasti). Tohveleissakin on violettia sisällä. Aivopesua..?
Sohvalla löhöily on parasta.
Ensimmäinen viikonloppu, kun olin lauantai-illan yksin kotona. Vau.. On vähän tullut mentyä pää kolmantena jalkana koko ajan jossain. Itse asiassa perjantai-ilta venyi viiteen asti lauantaiaamuna, kuten yleensä. Ei sinänsä huono, on ollut tosi mukavaa. Mutta tämä viikonloppu on ollut tosi rento. Ehkä vähän tylsäkin, kun on tottunut jatkuvaan menemiseen. Varmaan kuitenkin hyvä olla hetki paikallaan ja ladata akkuja.

Tän viikon aikana on selvinnyt päivämääriä, koska tulee ihmisiä käymään kylässä. :) Oon jo ihan innoissani! Tosin kaikki taitaa mennä ens kuun puolelle, mutta silti. Kiva nähdä taas ihmisiä ja näyttää kaikille Berliinin parhaita puolia! Sitä odotellessa.

4 kommenttia:

  1. Kiva sua, pidä hauskaa vaan, niin kauan kun äite tulee säksättään, loppuu se hauskan pito!! Nih! :-)
    Ei vaiskaan, huippua että on mukavaa! Ja jeeee, tullaan moikkaan kohta :D jänskää!! Hyvä sua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Kiva lukea serkun kuulumisia blogista :) Pidähän oikein kivaa siellä Saksassa,äläkä ajattele aikaa.nauti ja anna mennä vaan niin töiden kuin vapaa-ajan parissa :D

    T:Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee :) Ja joo, on ollut tähän asti tosi kivaa! Tosin tuo ajan ajattelu tulee väkisinkin.. Tyyliin yhyy, enää puolet ajasta jäljellä.

      Poista