torstai 24. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujailut!

Heippa! Elossa ollaan, vaikkei pitkään aikaan ole mitään kuulunutkaan. Aika kuluu hirvittävän nopeasti kun on paljon tekemistä!
Suomi tervehti kasalla lunta!
Pidin ihanan kahden viikon mittaisen loman Suomessa joulun ja uudenvuoden aikaan. Oli mahtavaa nähdä perhettä, sukulaisia, kavereita ja kaikkia! Joulu meni mukavasti perheen parissa ja uusivuosi tuli vietettyä spontaanisti Helsingissä Turisaksen keikalla. Kun on tottunut jatkuvaan menoon, sitä tuntuu kaipaavan sitten koko ajan. Spontaanius on parasta!

Oikean elämän Tetris. :D
Takaisin Berliiniin tultuani, muutin uuteen asuntoon. Tämä siis melko lähellä vanhaa kämppää, samalla U-bahnilla pääsee. Jotenkin alusta asti tuntui hiukan ahdistavalta se paikka, en tiedä miksi. En oikein ole osannut asua tuiki tuntemattoman ihmisen kanssa. Vähän luottamusongelmia, vaikkei mitään olekaan sattunut ja kaikki tuntuivat oikein mukavilta, kämppis ja vuokratyypit. Vuokraemäntäähän en siis ole vieläkään tavannut. Kirjoitin sopimuksen tämän puolison kanssa.

Huone. Sänky on sohva, eikä kovin mukava nukkua
No, olen kuitenkin päättänyt muuttaa tuosta huoneesta pois. Osaksi siitä syystä, etten oikein tunnu siellä viihtyvän. Ja internet pätkii, joten en oikein saa siellä mitään aikaan. Jokin aika sitten myös selvisi, ettei vuokraemäntäni asuntojen omistaja edes tiedä, että asun siellä. Eli en saa laittaa edes nimeäni postilaatikkoon. Tuntuu vähän ikävältä, joten siitäkin syystä päätin lähteä ja löytää jotain parempaa.

Nojatuolia tulee ikävä.
Tällä hetkellä tuntuu, että jos löydän hyvän kaksion, muutetaan yhden työkaverin kanssa kämppiksiksi. Ei tule luottamusongelmaa ja muuta ikävää. Lauantaina katsastamaan yhtä mukavan oloista kämppää.

Eräs kaunis sunnuntai töissä, koska netti ei toimi kotona. Pitäähän sitä ihmisen päästä pelaamaan!

On ollut erikoisjännää saksalaisen terveysjärjestelmän kanssa. Pari kertaa tullut käytyä lääkärillä, viimeksi eilen. Eräs lääkäri (ainoa sairaaloiden lisäksi, joka oli auki keskiviikkona iltapäivällä) ei hyväksynyt mun eurooppalaista sairaanhoitokorttia, koska siinä ei ole sirua. Noh, ei Suomessa ole siruja noissa korteissa. Kivaa! Mut otettiin taas potilaaksi yksityisenä (taas, koska kävin niillä kerran aiemminkin) ja maksoi 60e about 15min käynnistä. Ja tänään selvisi, että olen jo vakuutettu Saksassa, mikä tarkoittaa sitä, että mun ei olis tarvinnut maksaa pennin hyrrää. Vakuutuskortti vaan puuttuu, koska sitä ei voitu tuoda mulle, kun mun nimeä ei ole postilaatikossa. Mikä sotku! :D

Mutta näkyillään! :) Tuun pääsiäisenä käymään taas Suomessa!

6 kommenttia:

  1. Hei Enma! :D

    Luinkin ekaa kertaa sun blogias, olisinpa tiennyt tän olemassa olosta aiemmin! Nooralta kuulin eilen vähän sun kuulumisiasi, kuten harjoittelun jatkumisesta kevääseen saakka. Hieno juttu! :)

    Me treffataan tänään vierailijat Saksasta, Sophie ja Olgun! :)

    T. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! :D

      Kiva! Sitä varten tää just on, että joku lukis ja sais vähän kuvaa siitä, miten mulla menee.

      Mut kiitti! Ihan mahtavaa olla täällä vielä pitempään. :)

      Terkkuja Sophielle! En oo sitä päässy näkeen kun ollaan ihan eri puolilla Saksaa.

      Poista
  2. Kohta on pääsiäineeeeen!!!
    Jipppiii!!! :D
    ei mulla sua oikeesti oo ikävä.. Äksdee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeejee! Kohta nähdään! Ei oo enää pitkä aika. Terkkuja! :)

      Poista
  3. Mitäs tää ny on, saksalaisten korteissa siru?! Ehkä jutun epäoleellisin asia, mutta sattuneesta syystä pisti silmääni ;) Meillä töissä ihan vaan otetaan kopioita noista eu-korteista ja laskutus pelaa sitä kautta, olis sen sun kortin pitäny oikeesti kelvata. Mukavaa saksailua sulle sinne :)

    T. Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Toiselle lääkärille kelpaa se kortti ihan hyvin. Ei vaan ollu mahdollista mennä sille, kun se oli kiinni.. Mut joo. Ei ne vaan suostunu ottaan kopsua tai mitään.

      Kiitti! :)

      Poista