torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivästä ja elämästä.

Ystävänpäivä on jännä.

Saksassa ja muissakin kulttuureissa se tuntuu olevan enemmänkin rakastavaisten päivä kuin ystävien päivä. Eli hemmotellaan poika- tai tyttöystävää ja tehdään jotain kivaa yhdessä. Niin kai Suomessakin, vaikka se kuitenkin on nimeltään "ystävänpäivä". Noh, kai paritkin voi keskenään olla ystäviä.

Ei sillä että mua häiritsisi. Hauska vaan huomata erilaisuuksia kulttuurien välillä.

Muuten Saksanmaalla menee ihan mukavasti, vaikka terveys tuppaakin heittelemään. Toivon, että pian selviää jotain, ettei koko ajan tarvitse olla tukehtumassa.
Kirjoittelen opinnäytetyötä ja teen siihen liittyvää projektia aina kun ehdin. Tuntuu, ettei siihen ehdi kuluttaa tarpeeksi aikaa. En kuitenkaan stressaa siitä liikaa, teen sitä aina kun ehdin. Aikaa on vielä ihan mukavasti ja mulla on hyvä aikataulusuunnitelma koko ajan työpöydällä muistuttamassa. Pitäisi vaan löytää enemmän lähteitä. Jos jollakulla on taustatietoa ja/tai mielipiteitä style guideista peleissä, niin tietäisin mielelläni asiasta enemmän. :)

No, eipä kai tässä ihmeempiä. Raportoin taas kun on jotain raportoimisen arvoista.

Muuta hassua: Mulle kommentoitiin siitä, että kuorin omenan. Selitin sitten, että siinä kuoressa on kaikkia myrkkyjä, mitä en halua syödä. Äiti aina kuori omenat ja totuin siihen lapsena. Sitäpaitsi kuori tarttuu aina hampaiden väliin ikävästi. Mutta taas kulttuurieroja. Kiva olla omanlaisensa vapaasti ja tehdä niin kuin parhaalta tuntuu. :)


Terkkuja pullamaasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti