perjantai 14. kesäkuuta 2013

Suomi kutsuu.

Heips! Taas hetkeen ookaan mitään kirjotellut. Nyt on taas hyvä hetki, kun Suomesta viikon kesälomalta palattuani tajusin, että Berliinin reissu alkaa pian olla päätöksessään. Enää puolitoista kuukautta, sitten palaan Suomeen. Viikon loma tuli tarpeeseen. Oli ihana nähdä tuttuja! Etenkin ihanat pelinjulkaisupirskeet Ruoveden metropolissa (keskellä metsää siis, järvenrannalla SAUNASSA), Tampereen parhaat kesäfestarit elikkä Sauna Open Air, Särkänniemi ja IGDA-miitti Helsingissä oli parhautta! Tietenkään äiten kokkailuja ja Miisun (= rakkaan kissamme) hellää käsittelyä unohtamatta..! En ehtinyt nähdä läheskään kaikkia, harmi kyllä. Mutta kohta ehtii taas..

Woogalla tulee oltua yhteensä 10kk, eli melkein vuosi. Hyvin nopeastihan tää aika on tuntunut menevän, mää tulin tänne vasta äsken. Kolme kuukautta piti vaan olla ja siitä se sitten paisui opinnäytteen kirjoittamiseksi ja työharjoittelun jatkoksi. Oppimista on kyllä ollut paljon, niin työssä kuin elämässä yleensä.

Pelialasta olen oppinut sen verran, että ison ja pienen firman erot saattaa välillä olla aika huimat, vaikka kumpikin suunnilleen samaan lopputulokseen tähtää; eli siis rahan tekemiseen peleillä. Välillä täällä tosin on sellainen fiilis, että luvut ohjaa pelien kehitystä, ei niinkään se pelin hauskuus ja elämyksen tuottaminen pelaajille. Kaipaan riskinottoa ja mahdollisuutta uusien juttujen kokeiluun, vaikkei se niin huimasti tuottaisikaan.

Tosin nyt olisi mahdollisuus taas jäädä Berliiniin. Tiesin että tässä kävisi näin. Olisin voinut hakea Woogalle toiseen pestiin vakkariksi, kun Diamond Dashissa ei junior artistia tällä hetkellä tarvittu. Eiköhän tää uusi duuni aukea sitten juuri nyt Suomen reissun jälkeen. Toisin sanottuna, olen jo päättänyt haluavani takaisin Suomeen, tekemään koulut vihdoin loppuun ja vähän työpaikkaakin jo jatkoksi lämmittelin. Se tuntuu oikealta ratkaisulta.

Sitten koodaamaan tulevaisuutta..

if (töitä Helsingistä)
  {
  x="etsi asunto Helsingistä ja jatka koulua etänä";
  }
else
  {
  x="etsi asunto Tampereelta ja jatka koulua";
  }

P.S. Oon huono koodaamaan. Katotaan mitä sieltä sit tulee.. :D Äite ainakin koodaa ittensä kuukauden päästä tänne! :) Sitä odotellessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti