maanantai 29. heinäkuuta 2013

Viimeinen viikko Berliinissä

Lähdön aika häämöttää, pian jää Berliini, Wooga ja työharjoittelu isossa pelifirmassa taakse. Perjantaina pitäisi napata kimpsut ja kampsut ja kääntää nokka kohti pohjoista. Aika on mennyt nopeasti, 10 kuukautta tuntuu menneen hurjaa vauhtia. Aikuistumistestikin on läpäisty, nyt uskaltaa luottaa itseensä ja siihen, että pärjää kaikenlaisissa olosuhteissa.

Mutta mitä täältä on jäänyt käteen? Kuvien perusteella paljon ruokaa on ainakin kulutettu. Olen majaillut yhteensä 6 asunnossa Berliinin sisällä, joten asunnon etsiminen on tullut tutuksi. Berliiniä on myös tullut nähtyä hiukan eri kulmista, vaikka enimmäkseen asunnot ovatkin olleet vanhan itä-Berliinin puolella Friedrichshainissa.

Friedrichshain, oi tuo kulttuurin kotipesä.
Friedrichshainin kaupunginosa oikeastaan pelottaa hiukan vieläkin. Vastaan saattaa kävellä hiukan omituisen oloinen tyyppi, joka koittaa napata ohi kävellessään ravintolan terassilla istuvalta naiselta ranskalaisia lautaselta. Nainen ei hirveästi arvostanut. Vaihdoin äkkiä kadunpuolta.

Yksi monista huoneista.

Asunnoissa on ollut paljon vaihtelua. Halvimmat paikat ovat olleet kimppakämppiä. Suurimmassa osassa tapauksia kyseessä on ollut vanha kerrostalo, jossa kämppis polttaa tupakkaa joko omassa huoneessaan ja/tai keittiössä. En ihmeemmin viihtynyt kimppakämpissä, valitsen mieluummin seurani itse. Tuli sielläkin hiukan kasvettua ihmisenä, tosin huomaavaisuus kämppistä kohtaan ei oikeastaan vaikeaa ollut. Olen törmännyt tarinoihin ikävistä kämppiksistä, jotka esimerkiksi jättävät ruokaa homehtumaan jääkaappiin.. Eipä ole täällä tullut vastaan.

Muuttaminen.

Muuttaminen on ollut tuttu toveri. Mulla on yleensä ollut vain pari matkalaukullista tavaraa, joten siirtyminen paikasta toiseen on ollut melko kivutonta. Kaikista raskainta oli muuttaa Rasmuksen tavarat, koska niitä oli niin paljon ja piti vuokrata iso auto. Kirjoitin myös aiheesta blogin. En haluaisi koskaan joutua sellaisen stressin alle kuin tuona päivänä. Mutta sekin onneksi kesti vain yhden päivän.

Joskus aamu alkaa herkullisesti.

Erään sunnuntain aamiainen oli tosiaan viinirypäleitä, tuc-keksejä ja valkohomejuustoa. Vaikka sunnuntaisin kaupat onkin Saksassa kiinni, ei se estä hyvän ruuan ostamista edellisenä päivänä. Suomessa tulee olemaan helpompaa, kun kauppaan pääsee joka päivä. Tosin en tiedä, onko se niin välttämätöntä loppujen lopuksi. Kyllä täälläkin on pärjätty ihan hienosti.

Hedelmäsalaatti. Tätä jään kaipaamaan.

Woogalla hedelmäsalaattia saa joka tiistai ja torstai. Tämä oli vahva motivaattori mulle, koska rakastan hedelmäsalaattia. Oli pakko aina ehtiä ajoissa aamulla töihin!

Game Jamit Woogalla.

Töistä ehdottomasti paras muisto jäi Game Jameista. Löyhästi aiheeseen liittyen kirjoitin tämän blogin. Jamit oli todella mukava kokemus. Työkavereiden kanssa oli hauskaa, kun kaikki ei ollut niin virallista ja palkasta riippuvaa; tunnelma oli rento. Parasta oli se, että peliä tehdessä testasin samalla omia kykyjäni ja sain kuin sainkin tehtyä kaiken grafiikan peliin vain parin päivän sisällä.

Töissä tuli myös kirjoitettua opinnäytetyö, eli koulukin on melkein pulkassa. Opparin kirjoittaminen oli mielenkiintoinen projekti. Olen tyytyväinen lopputulokseen.

Joskus jaksoi kokata.

Joskus töiden jälkeenkin jaksoi vielä laittaa ruokaa. Pidän ruokakulttuurista täällä, ihmiset käyvät paljon enemmän ulkona syömässä kuin Suomessa. Ruoka on paljon halvempaa ravintoloissa verrattuna Suomeen. Arvostan myös Saksan alkoholikulttuuria. Hyviä oluita saa euron pintaan kaupasta, viinikään ei maksa paljon. Väkevämmätkin ovat halpaa tavaraa. Silti, täällä ei useinkaan näe ihmisiä örveltämässä pitkin katuja. Moni tulee vastaan kalja kädessä, mutta aivan selvän oloisena.

En tiedä olenko sopeutunut juomakulttuuriin täällä, mutta ainakin asenne on muuttunut. Aiemmin tuntui, että kännien vetäminen on ihan ok ja juomisen tarkoitus oli nimenomaan humaltuminen. Oikeastaan nyt ei edes tee mieli juoda väkeviä, korkeintaan viiniä. Toivon, että tämä asenne säilyy, koska loppujen lopuksi juomisella ei tee itselleen muuta kuin hallaa.

True story.

Vaikka olo onkin hiukan haikea lähdön takia, en jää silti murehtimaan. Tänne jää paljon hyviä ihmisiä, joita toivottavasti näen jossain vaiheessa elämää uudelleen. Olen kokenut tänä aikana paljon kaikenlaista, kehittynyt ammatillisesti ja tavannut monia uusia ihmisiä, joita arvostan ja joista pidän.

Käytiin vähän laivassa.

Joten eiköhän vaan jätetä se hymy naamalle ja jatketa näin eteenpäin. Nähdään kohta Suomessa!

perjantai 5. heinäkuuta 2013

"Siis mitä sä teet työkses?"

Mitä mä taas teenkään töissä? Tai unelma-ammatissani? Peligraffaa. Eli kuvia, animaatioita ja muuta visuaalista, jota voidaan käyttää peleissä. Haluan tehdä grafiikkaa, joiden ansiosta peliä on hauska pelata!

Mutta peligrafiikkaa on niin montaa erilaista.. Millaista mä sitten teen?

Battlefield Bad Company.

Ei, en ihan tällaista. Kun puhutaan peleistä, ensimmäisenä voi tulla mieleen upeat 3D-ympäristöt, aidontuntuiset henkilöhahmot, playstationit, xboxit ja tietokoneet. Kaikki pelit eivät ole ihan tätä.

Pelaaminen on muuttunut aika paljon kasuaalimmaksi ja saanut ympärilleen suuremman yleisön muun muassa sosiaalisen median, kuten Facebookin kautta. Jos löydät hyvän pelin, mikset kertoisi kaverille? Peleissä on myös toimintoja, jotka lisäävät tarvetta kertoa pelistä kavereille. Elämiä on vain 5 ja kun ne loppuvat, ystävät voivat lähettää lisää!

Useat pelit ovat nykyään paljon helpompia lähestyä; ne eivät ole liian taitoa vaativia ja ne näyttävät vähemmän vakavilta. Ne voivat miellyttää sekä nuorempaa, että vanhempaa yleisöä, joten niiden kohdeyleisönä ovat muutkin kuin 12h päivässä pelaavat hardcore-gamerit. 

Cut the Rope.

Pelejä on helpompi pelata, kun ne kulkevat taskussa mukana joka paikkaan. Useimmilla on nykyään kosketusnäytöllinen puhelin, joilla peleihin pääsee käsiksi. Lisäksi suuntana on F2P eli free to play -pelit, joista ei siis nimensä mukaisesti tarvitse maksaa pelatakseen. Jotta pelit tuottaisivat, on niissä pelin sisäisiä ostomahdollisuuksia, joilla pääsee pelissä nopeammin eteenpäin. Hyvä mobiilipeli tarjoaa mahdollisuuden pelaajalle, joka ei halua maksaa, mutta houkuttelee osan pelaajista ostamaan pelaamista helpottavia tai hauskemmaksi tekeviä asioita.

Itse haluan tehdä mobiilipelejä. Musta ei ole vielä tuottamaan super 3D-huippugrafiikkaa. Enkä välttämättä sitä haluakaan. Mun tyylini on muutenkin vähän enemmän sarjakuvamainen ja ilmeikäs. En ehkä nauttisi yhtä paljon työstäni, ellen pääsisi tekemään hauskoja hahmoja, värikkäitä taustoja ja sopivasti liioiteltuja animaatioita.
Princess Pauline, pelimme hahmo.

Tällä viikolla meillä on töissä pidetty game jamit. Otettiin pari päivää vapaata normaalista työstä ja kehitettiin tiimeissä uusia pelejä, ideoista asti mahdollisimman viimeistellyksi peleiksi. Mä olin meidän tiimin ainoa graafikko, eli tein kaiken mitä ruudussa näkyy.

Olin aluksi hyvin epäilevä omien kykyjeni suhteen. En oikein luottanut siihen, että saisin mitään fiksun näköistä aikaan. Olen kuitenkin vain harjoittelija, taidoissa on vielä paljon kehitettävää. Mietin, että mitenköhän joku tiimi haluaisi mut tekemään tämän laatuista grafiikkaa, mitä mun kynästä tulee. Matkalla tuli paljon esteitä ja ensimmäinen päivä meni aikalailla pohtiessa, onko musta tähän, miksi kaikki näyttää näin huonolta ja saankohan mä näitä graffoja koskaan valmiiksi.

Pelin tarina.

Sain ystävältä hyvän vinkin: Älä huolehdi, tee vaan parhaasi.

Siitä tavallaan kääntyi suunta oikeaan päin. En murehtinut miltä mikäkin näyttää, tein vain parhaani. Lopputulokseen olen oikeasti tyytyväinen! Tein parhaani ja me saatiin peli valmiiksi! Itse asiassa, kaikista game jam -peleistä jopa viimeistellyimmän näköiseksi.