perjantai 20. joulukuuta 2013

Minijoulu Pohjoismaalaisittain

Kaikilla suomalaisilla perheillä on varmasti toisistaan eroavia tapoja viettää joulua, epäilemättä ruotsalaisilla samoin. Meidän perheessä tehdään jouluruuat, koristellaan joulukuusi, käydään saunassa ja lauletaan illalla joulupukille pari laulua, mikä tietysti johtaa lahjojen avaamiseen.
Ruotsissa kaava on samankaltainen. Jouluaamiainen ja -lounas nautitaan perheen ja sukulaisten kanssa, iltapäivällä katsellaan perinteisiä jouluohjelmia telkkarista. Illemmalla jaetaan lahjat ja juodaan kahvit. Sauna puuttuu!

Vaikka tällä kertaa ollaankin kotona Suomessa, on tää silti ollut aikamoinen kulttuuriseikkailu..! Joulu on tärkeä ajankohta monissa eri kulttuureissa. Mulle se on ollut hyvin syömistä ja mukavan ajan viettämistä perheen ja muiden läheisten kanssa (tietenkin lapsena odotti aina niitä lahjoja.. mutta kuitenkin). Tällä kertaa aion tehdä samoin, mutta ennen sitä ajattelimme Rasmuksen kanssa jakaa kulinaarisia elämyksiä Itämeren puolelta toiselle.

Keräilin pari ruokalajia, joista itse pidän ja kuvittelen tottumattomillekin sopivan. Laatikot ovat tärkeitä, joten valitsin niistä kaksi: porkkana- ja bataattilaatikon. Bataattilaatikkoa ennen ajattelin imellettyä perunalaatikkoa, mutta bataattilaatikko oli vaivattomampi tehdä ja on hyvää vaihtelua ainaiseen perunalaatikkoon. Rosolli ja kastike sille täytyy myös löytyä pöydästä. Riisipuuro ja sekametelisoppa (eli sekahedelmäsoppa) lounaaksi/aamiaiseksi on ehdoton.

Joulupuuro hiukan yli kiehumisensa jälkeen :D
Jep, onnistuin saada puuron kiehahtamaan yli äyräiden. Kyllä siitä loppujen lopuksi ihan hyvää tuli, ei tuntunut ottaneen nokkiinsa pienestä ylikuumenemisesta!

Värikäs pöytä.
Huomaa sekametelisoppa! Yläoikealla myös Rasmuksen tekemiä rusinakoristeisia "lussepullia" (lussebullar), joita perinteisesti syödään jouluna. Ne saavat keltaisen värinsä sahramista, jolta ne myös sitten aika pitkälti maistuvat. Tuli yllättävän hyviä, en oikeastaan söisi niin paljon tavallista pullaa kuin noita tuli vahingossa syötyä. Sahrami vaan tekee taikoja makuun.

Porkkanamössö ja bataattia!
Tajusin ekan satsin keitettyäni, että eiköhän sen puuron ääreen palata vielä porkkanalaatikon muodossa. Onnistui hyvin, tuli hauskaa mössöä. Muskottipähkinällä sai kivan maun, ja mössö maistui jo valmiiksi porkkanalaatikolta. Ei voinu kauheesti mennä pieleen!

Bataattien kylpyläloma kattilassa.
 Bataattilaatikko oli yllättävän helppo tehdä. Rakastan bataatin makua. <3 Kilosta bataattia tuli kolme 0,5l laatikollista, en tosin tunkenut niitä ihan täyteen.

Lihapullia Ruotsin malliin.
Ruotsissa on jouluna tapana syödä silliä ja muuta kalaa, mikä ei meitä kamalasti innostanut. Joten Rasmus teki laatikoiden kaveriksi lihapullia. Ei paha yhdistelmä.

Rosolli kokonaisena.
Vertailin kaupassa rosolliainesten hintoja. Valmiiksi keitetyt ja pilkotut ainekset maksoivat enemmän ja niissä oli aivan liikaa kahdelle. Ostin sitten kaikki osaset erikseen ja kas, rosollin yhteishinnaksi koostui huimat ~2€ (+kerma). Tosta vielä tuli enempi kuin yhtenä päivänä ehditään syödä. Hämmentävää.

Extreme-jouluruokapöytä.

Omnomnomnomnomno
Tuli aika mahtava kokonaisuus. Ruoka koostui siis lihapullista, pikkunakeista, porkkana- sekä bataattilaatikosta, rosollista kastikkeineen ja joululimpusta. Juomana ruotsalaista joululimpparia (julmust). Jälkkäriksi aamuista sekametelisoppaa, sahramipullia ja glögiä. Tykkäsin <3


Tiedän, tästä kokonaisuudesta puuttuu kokonaan joulukinkku. Päätin jo etukäteen, ettei sitä tule tällä kertaa. Liikaa vaivaa, enkä edes ihmeemmin tykkää kinkusta.. :D

Käytin muuten ohjeita Kotikokki.net -osoitteesta. Löytyi kivasti kaikki, mitä pitikin.

Hyvää joulua! :) Suosittelen omatekemiä jouluruokia, paljon parempaa kuin valmisruuat!